Hieman historiaa ja nykypäivää
Kaikki eläimet ovat aina olleet minulle tärkeitä. Koiraharrastus lähti liikkeelle kotoa, kun vanhemmillani oli siperianhuskyjä. Niiden kanssa tuli reissattua talvisin Suomea ristiin rastiin rekikoirakilpailuissa. Huskyt ovat ulkokoiria ja niillä olikin kotona hienot ja isot tarhat. Muistan kuinka jo sillon ajattelin, että kun joskus olen omassa kodissa, niin sitten minulla on sisäkoira.
Ensimmäinen oma koira minulle tuli, kun asuimme mieheni kanssa Porissa Niittymaalla. Se oli sekarotuinen, Ressu nimeltään. Ressussa oli risteytetty saksanpaimenkoira ja suomenpystykorva. Ressu ei todellakaan ollut mikään helppo koira ensimmäiseksi koiraksi eikä se todellakaan ollut sisäkoira. Useammin kuin kerran se haettiin jostain naapurista, kun se oli livahtanut tarhasta hajujen perään ja aina laitettiin tarhaan vahvistusta tai korotusta etteivät sen karkureissut enää toistuisi. Ressusta jouduimme luopumaan, kun keskimmäinen lapsemme sairastui allergiaan. Siitä alkoikin monen vuoden koiraton aika.
Vuonna 2004 keväällä lapsillemme tuli hoitoon tuttavan pitkäkarvainen soopelicollie. Sani tuli ja valloitti koko meidän
perheen niin, ettei paluuta enään ole. Sani oli perusrauhallinen, kaikkien kaveri. Sanin omistaja olikin meidän onneksemme kova matkustamaan ja muutenkin touhuamaan omiaan, joten koira olikin meillä useasti hoidossa pitkiäkin aikoja. Jossain vaiheessa siinä aloinkin miettimään, että tuollainen pitää saada ihan omaksi. Lehteä selatessani silmiin sattui ilmoitus pitkäkarvaisista myytävänä olevista colliepennuista. Pennut sijaitsivat lähellä Porissa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa pennuista ja niin meille sitten saapui ensimmäinen colliemme "Elsa" Karion Blue Noora
Elsan kanssa aloimme harrastamaan agilityä vaihtelevalla menestyksellä lähinnä omaksi ja koiran iloksi. Agility kentällä tutustuin sitten Mäntysen Siniin ja Sinin kautta taas Pihlajasaaren Merjaan, joilta minulle tuli sijoitukseen "Sanni" Needlerock Angel Eyes. Sannille syntyi pennut 2007 ja kuinka ollakkaan siitä pentueesta kotiin minulle jäi "Nuna" Judy`s Magician White Queen
Koirat ovat meillä perheenjäseniä ja nyt minulla on neljä sisäkoiraa. Elsa on meillä sohvaperunana ja Sannin ja Nunan kanssa käydään näyttelyissä eri puolilla Suomenmaata ja ollaanpa sitä jo ulkomaillakin muutamia kertoja käyty.
Asumme maaseudulla Luvialla omakotitalossa. Isolla pihalla koirilla on tilaa telmiä ja metsää silmän kantamattomiin sekä polkuja, joissa koirat saavat olla lenkillä vapaana.
Ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi 4.12.2008 Sannille. Pennuista jäi kotiin merletyttö Melody. Voit lukea pennuista lisää pentueen omalta sivulta
Siinä tarinaa näin alkuun ja lisää tietoa saat koiristani ja suunnitelmistamme, kun käyt sivuillamme ja muistathan jättää tassunjälkesi vieraskirjaani! :)
Susanna
 |
 |
Susku & Doris (Anastasia) kesällä 2009 |
Susku & Melody Köyliön pentunäyttelyssä 2009 |